Saharan eteläpuolisen Afrikan kristityt kokevat ennennäkemättömän laajaa väkivaltaista vainoa. Afrikan kristilliset johtajat kutsuvat kristittyjä ympäri maailmaa osoittamaan tukensa alueen kristityille.
Open Doorsin Nouse Afrikka -kampanja lisää tietoisuutta Sahelin alueen kristittyjen tilanteesta ja kutsuu toimimaan heidän puolestaan.
Allekirjoita vetoomus jo tänään!
Vetoomus toimitetaan vuoden 2026 loppuun mennessä Afrikan unionille, YK:lle ja hallituksille ympäri maailmaa.
Tavoitteena on varmistaa, että Saharan eteläpuolisen Afrikan kristittyjä ja muita haavoittuvassa asemassa olevia kohdellaan arvokkaasti ja kunnioittavasti.
Maailmanlaajuinen Nouse Afrikka -kampanja sisältää vetoomuksen lisäksi useita tukitoimia alueen kristityille. Tavoitteemme on tarjota hengellistä, henkistä ja fyysistä tukea neljälle miljoonalle kristitylle vuoteen 2027 mennessä. Haluamme nähdä lannistumattoman, pystyvän ja vaikutusvaltaisen Saharan eteläpuolisen kristillisen kirkon ohjaamassa ja rohkaisemassa muita.
Tukesi on erityisen tärkeää tänä vuonna, kun 16 miljoonaa kristittyä on joutunut kodittomiksi väkivaltaisen vainon takia. Voit auttaa pysäyttämään väkivallan ja käynnistämään toipumisen.
Vastusta väkivaltaista vainoa yhdessä Saharan eteläpuolisen Afrikan kirkkojen kanssa
